Maanantaina oli lasten toiveretki. Komesta paikasta kaksi sai yhtä paljon ääniä, Senioripuisto ja Tuomaankujan leikkikenttä. Päädyimme tasapelin tullessa arpomaan mihin mennään, Tuomaankujan leikkikenttä voitti arvonnan. Leikimme ja tutuistuimme myös Karhun talvisiin puuhiin. Ennen ruokaa kävelimme pienen lenkin Pappilansalmen koulun kautta, ennenkuin tulimme päiväkodille takaisin. 

44ABC873-377D-495B-A9D7-650B6426E9C3.jpg A6580EA9-3AB4-43A7-9BB2-D810595AD08E.jpg

Keskiviikkona kävimme kävelemässä kaupungilla. Tutustuttiin Suomen lipun tiehen ja ihmettelimme minkälaisia lippuja Suomella on aikaisemmin ollut. Käytiin katsomassa missä sijaitsee kaupunginmuseo ja kauppiaantalon museo. Kävimme ihmettelemässä toria ja samalla bongasimme erilaisia kivijalka liikkeitä katujen varsilla. Suuntasimme Ankkalammen kautta päiväkodille syömään. Salissa jatkoimme palloilua. Pelasimme polttopalloa ja harjoittelimme kuljettaa palloa pallotaitoradalla. 

D66D9EF1-588C-4641-A714-7F0D710F814E.jpg 6D64A657-B58D-4300-B838-61A09F0A8DA6.jpg

Perjantaina meillä oli Tarmolapäivä. Ystävämme Tiuku tuli vierailulle ja oli jättänyt meille kaksi kirjettä metsään. Tänään pohdimme erilaisia kaveritaitoja. Ensi viikolla on Lapsen oikeuksien viikko ja aloitimme jo sitä vähän käsittelemään tänään. Majanrakennusta ja leikkiä mahtui myös päivään. 

3DFBA891-5D6B-4729-A516-8ECCD3C0F77B.jpg 7EC4FB54-904B-4F60-AB37-DEAC019802C0.jpg